Pyöräonnettomuus

Jooselle sattui eilen potkupyörä-äksident, joka vaati hammaslääkärikäynninkin. Omalla pihalla, tasaisella maalla Joose lensi sarvien yli hietikkoon ja toisesta etuylähampaasta lohkesi palanen.

Turhamainen mutsi suri tietty hammasta, mutta koetti muistuttaa itselleen, että huonomminkin olisi voinut käydä. Ja tulevaisuudessa ehkä vielä käykin. Eikä tuotakaan maata olisi voinut sen enempää toisen edessä tasoittaa.

Valmista tuli!

Ystäville ja sukulaisille tiedoksi: meillä voi taas vierailla ilman talkoopainetta. Saimme tänään viimeisteltyä olkkarin rempan, kiitos maailman parhaiden appivanhempien. Eilen oli vielä tiukka paklaus-, hiomis-, pohjamaalaus- ja maalauspuristus mutta illaksi pääsimme jo Joosen isän kanssa maalihuuruja hotelliin karkuun.

Kolmen ruokalajin illallisessa Graniittilinnassa oli riittävästi iltaohjelmaa ja aamulla sängyssä loikoilu tuntui todella luksukselta. Kotiin oli silti pian ikävä kun Joose lähtiessämme vielä varmisti "Tulethan takaisin?"

Sisäistetty on

"Yksi kevvallaan" kuuluu syöttötuolista välipalahedelmän paloja popsiessa. "Kato nyt!" toruu Joose itseään kun maidot kaatuvat syliin.

Päiväuniaikaan sängyssä pyörivän suusta kuuluu "tottele isiä" ja yöunta hakeva kuiskaa "kiitos kaikesta".

Onkohan meillä pidetty liian kovaa kuria?

Espan kuplat

Yksi suuren kaupungin hyvistä puolista on tapahtumatulva. Mielikuvituksetonkin mutsi voi tarjota jälkikasvulleen virikkeitä pelkästään vaivautumalla julkisille paikoille.

Kuplamiehen lisäksi keskustaretkeilymme varrelle sattuivat mm. bongorumpukolmikko ja steppaava smokkimies. Niissä oli mutsillakin ihmeteltävää.

Painissa

Joosen tämän syksyn uusi harrastus on paini. Vielä ei ole merkkejä kukkakaalikorvista ja liikuntaharrastus koettelee vanhempien hermoja huomattavasti vähemmän mitä paikallaan istumista edellyttävä muskari.

Joose on hallinnut hyvin karhukävelyt, takaperin pomppimiset ja kuperkeikat.

 Välillä painiminen on kuitenkin näyttänyt tältäkin:

Taidekasvatusta

Kaksivuotias yllätti meidät Kiasmassa katselemalla koko näyttelyn vaunuista käsin. Ei juoksentelua tai muuta levottomuutta ja äänenkantavuuden testaamiseenkin riitti yhden lauseen kiljahdus.

Puhallus

ja itku on poissa. Vanhemmuus on tuonut mukanaan supervoiman: puhalluksen, joka poistaa kivun välittömästi. Pieniä tapaturmia sen sijaan tuntuu sattuvan vähän tiheämpään. Yölläkin vierestä saattaa kuulua hento pyyntö: "äiti puhaltaa" ja hämärässä naaman eteen ilmestyy pieni sormi.

Joskus myös paitaan tai housuun saattuu. Leikeissä traktori kiitää puhaltamaan kyljelleen kaatunutta monsteriautoa. Saisikohan seuraavaan synnytykseenkin varattua tällaisen puhalluksen?

Pesänhajotusvietti

Kun eteinen saatiin valmiiksi, siirtyi sama pesänhajotusvietti-niminen ilmiö riipimään meidän olohuoneen tapetteja alas. Tässä puuhassa Joosekin on hellyyttävästi ollut näppärien sormiensa kanssa apuna nyhtäen pienen pieniä palasia silmiensä korkeudelta. Katsonut varmaan, ettei tälle rempalle muuten tule loppua ollenkaan. Mutsia vauhdittamaan oli varmaan myös tarkoitettu hieman yllättäen ilmaan heitetty kommentti "vauva syntyy". Toivotaan ettei nyt ihan vielä.

Älä (tule) kakku!

Vauhtia meidän viikonloppuun toi Joosen Ninni-serkun vierailu. Parasta huvia oli sängystä toiseen kiipeily ja siinä välissä pomppiminen. Lopulta kaksikon oli (vanhempien mielestä) päästävä rauhoittavaan ulkoilmaan. "Älä (tule) kakku!" -leikit sujuivat oikein sopuisasti ja ikäero tuntuu joka kerralla vaan kuroutuvan.