Kumpulassa maauimassa

Hellepäivänä hurautimme bussilla Kumpulan maauimalaan. Kotiovelta uimalan portille kesti 19 minuuttia. Miksi me ei käydä täällä joka päivä? Ööö, koska on ollut niin huono kesä.

No, tänään nautimme auringosta. Ja uimisesta. Ja eväätkin olivat hyvät. Kuvia ei tämän enempää sillä uimalan järjestyssäännöt kielsivät valokuvaamisen.

Kiipeilijä

Jos hetkenkin aikaa on liian hiljaista, on syytä mennä nopeasti mutta varovasti katsomaan mitä on meneillään. Kissan ollessa keskittynyt muihin asioihin, hiirellä on taipumusta kiivetä pöydälle tai vastaaviin korkeuksiin.

Viikonloppu Kustavissa

oli tähänastisen kesän ehdoton kohokohta. Ystäväperheemme kutsui meidät viikonlopun viettoon Kustaviin mökille, jossa vuosia sitten rakastuin Joosen isään. Pienten jo mentyä nukkumaan, pimenevää iltaa istuskellessa, nousi paljon ihania muistoja mieleen. Pitäisi muistella useamminkin.

Forecan ennustukset heittivät lauantain lämpötilojen suhteen ainoastaan kymmenellä asteella alakanttiin, joten hellepäivä oli oikein iloinen yllätys. Pikkupojat pääsivät uiskentelemaan altaassa ja aikuiset meressä.

Pieniäsuuria onnenhetkiä oli ottaa päiväunet yhdessä Joosen kanssa riippukeinussa.

Pienten touhuja valvoessa aika hujahti pian iltatoimiin, joiden jälkeen aikuiset saivat saunoa pitkän kaavan mukaan. Ja vähän vesileikkiä ja pelotella toisiaan kummitustarinoilla ukkosen jyristessä. Kuten aikuiset nyt tekee lasten nukkuessa.

 

Kaupunkiasiaa

Tänään hoideltiin taas asioita kaupungilla, ja teimme siinä sivussa jotain kivaakin. Kerron nyt vaan kivasta. Lounastimme Lauttasaaressa Joosen enon työpaikalla Blue Peterissä. Joose seurasi tarkasti ohikulkevia lounastajia, osoitti sitten pukumiestä ja artikuloi selvästi kak-ka. Näkevätkö pienet jotenkin pintaa syvemmälle?

Lauttasaaresta suuntasimme Kallioon puistokirppikselle. Kirppiskierros jäi melko lyhyeksi, sillä pieni sadekuuro sai myyjät keräämään tavaransa melkoisella kuhinalla. Sitä ennen ehdin kuitenkin tinkiä Jooselle espanjaksi leijonabodyn. Tärkeintä on, ettei vaan lähdetty tyhjin käsin.

Päivä Pasilassa

Tämä päivä vierähti mun rakkaan kummipojan huudeilla, Pasilan leikkipuistossa, ja saimmepa kutsun kotiinsakin. Poikien touhuille nauraminen ja aina niin piristävän ystävän seura tekivät kyllä eilisen angstipäivän jälkeen hyvää.

 

Lääkärissä

Tänä aamuna piti laittaa kello soimaan jo kaksi tuntia ennen normaalia heräämisaikaamme, jotta ehtisimme tien yli lääkäriin. Joose on yskinyt enemmän tai vähemmän säännöllisesti kevättalvesta saakka ja halusimme vain tarkistaa, ettei kyseessä olisi räkätauti, joka vaatii lääkekuuria ohi mennäkseen.

Minun ikäiseni tyttölääkäri otti meidät vastaan ja tutki Joosen kiveksiä myöten löytämättä syytä yskään. Koska selvää syytä ei löytynyt, saimme lähetteen iho- ja allergiasairaalaan ja kehotteen käydä keuhkoröntgenissä ennen tätä. Tällä siis poissuljettaisiin astman mahdollisuus.

Pitäisi kai olla kiitollinen, että asiaa tutkitaan perusteellisesti, mutta: en millään jaksa uskoa, että kyseessä olisi astma, ja vauvan pienen pojan kanssa ympäri kaupungin sairaaloita juokseminen ottaa jo ajatuksena enemmän mun kuin Joosen hengen päälle.

Näin siis ajattelee äiti, joka edelleenkin tarkistaa hengittääkö Joose nukkuessaan.

Vieraita Hollannista

Viime päivät olemme saaneet nauttia hollantilaisten ystäviemme seurasta. Sunnuntaina kävimme toteamassa Korkeasaaressa, että suurin osa eläimistä oli jossain muualla kuin aitauksessaan lomailemassa. Vuosikorttilaisillekin löytyi kuitenkin vielä uutta nähtävää, ainakin hauskat vihannes- ja yrttiviljelmät.

 

Maanantaina, ilman vanhempaa miesväkeä, keskityimme shoppailemiseen, ja tiistaina pistäydyimme Helsingin taidemuseoon katselemaan Georgia O`Keeffen seksittömiä simpukoita ja kukkia. Näyttelysalia valvova mieskaksikko oli ilmiselvästi lapseton, ja ääntään ja vauhtiaan testaavan pojan äidillä oli jokseenkin kiusaantunut olo.

Juhlahumusta

Aamulla katseltiin synttärikuvia. Sitähän ei ole tapahtunut, mistä ei ole kuvatallenteita.

   

Ensimmäinen syntymäpäivä

Kiitos Joosen hieman vanhempien kavereiden, olen kriiseillyt vauvani vanhentumista, vauvavuoden päättymistä ja elämän ainutkertaisuutta jo toukokuusta saakka. Tänään keskityttiin siis iloisiin asioihin: siihen miten minun vastuullani oleva ihminen on selvinnyt hengissä vuoden verran, kehittynyt, kasvanut ja tuonut iloa ja aina vaan lisää rakkautta meidän perheeseen.

Aamulla piti toki fiilistellä Husky Rescuen Ghost Is Not Real -levyä ja muistella vuodentakaista synnytystranssia, viime minuuttien epäuskoista pelkoa ja jännitystä, ja sitä pienen pientä ihmistä, jonka hienoutta vain ihmettelimme emmekä malttaneet mennä nukkumaan.

Joosen juhlat alkoivat hienosti pihalla. Syötiin, pienet leikkivät hiekkalaatikolla ja sen ympärillä, laulettiin sankarille, puhallettiin se yksi kynttilä ja syötiin kakkuja. Sitten alkoi ripsiä vettä ja vieraat auttoivat meitä kantamaan kaikki tarjoilut, koristeet, tuolit ja pöydät sisälle. Kuin tilauksesta siis.

Sisällä avattiin vielä Joosen monet lahjat, kuunneltiin musiikkia ja seurusteltiin siihen saakka, että päivänsankari ja kaverinsa alkoivat olla valmiita päiväunille. Vanhemmatkin olivat, näin jännittävän päivän jälkeen.

Ps. Lisää juhlakuvia ja -tunnelmia tulossa, kun virallinen synttärikuvaajamme ne meille lähettää. Nämä otokset ovat Joosen ukon kamerasta.

Rakas pain in the ass

Tasan vuosi sitten ennen nukkumaan menoa itkin, että voinko ikinä rakastaa sitä tyyppiä, joka tekee mun olon päivä päivältä tukalammaksi eikä tunnu koskaan haluavan tulla ulos mun sisältä. Jokaiseen lasketun ajan jälkeiseen (viiteen!) aamuun olin herännyt pettyneenä, koettanut keksiä kivaa tekemistä ja tarkkailla olisiko mitään merkkejä synnytyksen käynnistymisestä.

Vuosi sitten vietin oikein kivan päivän ystäväni kanssa, ensin pitkällä brunssilla ja sitten Uunisaaressa hiillostaen "Nahkista" auringonotolla ulos. Ehkä "valoa kohti" -houkuttelu tuotti tulosta, sillä seuraavana yönä alkoi kovasti odotettu "Nahkiksen vesishow" ja saimme suunnata Kätilöopistolle. Niin ja siinä vaiheessa kun se pieni olento vihdoin nostettiin mun rinnalle, ei ollut epäilystäkään siitä, pystyisinkö rakastamaan sitä.

Keramiikkahäät

eli neljäs hääpäivä. Vuosi sitten taiteilin itseni Töölönlahdella soutuveneeseen, koska arvelimme, ettei sinne olisi enää muutaman päivän päästä asiaa. Siinä olimme hyvin oikeassa. Tätä hääpäivää vietimme arkisemmin: ostosreissu Prismaan ja naapurista "stadin parasta intialaista". Kormat syötiin kotona keittiössä, sillä olimme luuhanneet Joosen kanssa koko päivän kaupungilla. Kattausta sentään koristi neljä isoa ruusua.

 

Päivällä tapasimme pitkäaikaisen ystäväni, lounastimme Senaatintorin kulmalla, kahvittelimme Mattolaiturilla ja kävelimme kiireettä pitkin poikin kantakaupunkia. Lomailijan tunnelmat tarttuivat meihinkin, hoitolomalaisiin.