Oma laji

Ylitin tänään itseni ja hilpaisin puolimaratonin Pääkaupunkijuoksu-tapahtumassa. Kaverin innoittamana ilmoittauduin tapahtumaan vasta kaksi viikkoa sitten, joten ajattelin tämän olevan hyvä pohjakuntotesti. Tavoitteenani oli päästä maaliin, mieluiten alle 2,5 tunnin, joten 2:07:28 oli ihan kelpo aika.

Ilma oli upea, reitti idyllinen ja juoksu kulki. Loppumatkan lauloin mielessäni Joosen muskarin aloituslaulua "tästä tulee hyyvä päivä, tosi hyyvä päiivä" ja viimeisillä kilometreillä "päivä" korvattiin "juoksulla". Maaliin tullessa oli aika hieno fiilis. Puolimara on ehkä mun uus laji.

Unikekonen

Vaikkei meillä vielä herätyksettömiä öitä nukutakaan, niin siitä olen erityisen kiitollinen, ettei meillä nousta kukonlaulun aikaan. Tänäänkin Joose oli pakko herättää, että ehdimme vartin yli kymmenen alkavaan muskariin. Aamupuurot jäivät odottamaan kotiinpaluuta, kun puin unenpöpperöisen pojan sängyssä.

Tulevaakin ajatellen on aika ihanaa, ettei Joosen tarvitse vielä totuttautua päiväkotirytmiin vaan voi jäädä jatkamaan uniaan isänsä kanssa kotona. Äidilläkin on illasta enemmän leikkiaikaa, kun poikaa ei tarvitse puuhata seitsemältä nukkumaan.

Uutta intoa

Uuden työpaikan varmistuminen antoi mulle selvästi uutta, kaivattua energiaa ja pari päivää ollaankin oltu Joosen kanssa kovasti menossa. Lounaita ulkona, nähtävyyksiä, messuja, treffejä ystävien kanssa...

Eilen kävin tapaamassa uusia työkavereita ja sopimassa töiden aloituksesta Joosen hengaillessa sillä aikaa kummitädin luona. Kaikki meni paremmin kuin hyvin, molemmilla, joten päätös tuntuu nyt just oikealta. Eikä aiemmastakaan aikataulusta niin radikaalisti poikettu.

Aloitan työt heti lomamatkan jälkeen kaksipäiväisellä työviikolla (ma ja ti/to ja pe) ja marraskuun lopussa sitten ihan kokoaikaisesti. Näin pehmeää laskua mulle ei olisi vanhaan työhön palatessa tarjoutunutkaan.

 

Napanuoran venytystä

Viimeviikkoinen muutosten ja vapauden kaipuu tuotti tulosta ja nyt sitäkin on tietysti vähän valvottu. Illalla nukkumaan mennessä ja tänä aamuna ennen Joosea herätessä vaan katselin pientä, puolet parisängystämme vallannutta, ihanuutta. Uskon silti, että olen Joosellekin parempi äiti, kun pääsen välillä ajattelemaan aikuisten asioita. Ja ainahan on ne illat ja viikonloput. Silti vähän niisk.

Haagaan on tullut jo syyyys

ja lohduton päivienkin hämäryys. Silloin voidaan hyvällä omallatunnolla nukkua pitkään ja maleksia aikatauluttomasti.

Serkun synttärit

Viikonlopun kohokohta oli Joosen lempiserkun (ja toistaiseksi myös ainoan) 2-vuotissynttärit. Pienillä vierailla oli melkoinen meno päällä mutta Joosekin joukon nuorimpana (ellei kolmikuista vauvaa lasketa) pysyi nopeasti vaihtuvissa leikeissä hyvin mukana. Itkeäkin tarvitsi vain kerran koko juhlien aikana, ja ihan hyvästä syystä. Pienestä bilettäjästä ei voinut olla kuin ylpeä.

Ikeassa

Kun eilen jo shoppailun makuun taas päästiin, niin tänään meidän perheen elämänlaatua parannettiin Ikeassa. Mukaan tällä kertaa tarttui parvekekukkia, tosi epäesteettiset mutta toivottavasti toimivat ruokailuessut (arvaa kenelle), 5 litran perhekattila, jonka lukittavassa kannessa tooosi kätevä siivilä: tiskaajan työ vähenee siis ainakin yhdellä astialla. Reissun tarkoituksenahan oli ostaa laatikonlukitsijoita sekä veitsille magneettilista. Ensimmäiset olivat loppu mutta jälkimmäinen löytyi. No, se jo vähentää ensimmäisten tarvetta.

Parasta oli kuitenkin ruokailu ja Joosen ilo hyllyjen välissä säntäillessä. Onneksi kummitäti lähti mukaan, sillä yhdellä käsiparilla ei tästä reissusta olisi selvitty.

Rikkurit

Meidän vaateostoslakko ei kestänyt kolmea viikkoa. Mutta katsokaa miten suloinen Joose on uudessa talvitakissaan!

Win-win

Kävin tänään, kannustavaa "työisää" lainatakseni, hankkimassa uuden oppimiskokemuksen työmaailmasta, ja tuloksen saan kuulla viikon päästä. Koen olevani win-win-tilanteessa kävi kuinka tahansa.

Joose muistutti taaperoarjen hyvistä puolista antamalla mun nukkua aamulla pitkään ja herättämällä sitten pusuilla. Kakka tehtailtiin ensimmäistä kertaa potalla (tosin välissä oli vielä vaippa ja yöpuku) ja aamupuurokin meni yhdessä hujauksessa itse lusikoiden.

Aivan kuin Joose olisi aavistanut, että äidillä saattaisi olla mielessä jotain muitakin suunnitelmia loppuvuodeksi. En enää tiedä mitä toivoa.

Turun päivä

Mimi ja Kuku konsertoivat Vähätorilla Turun päivän kunniaksi eikä Joosekaan jättänyt keikkaa väliin. Paukkumaissi pysyy silti vielä ainakin mun suosikkina.

Tänään käväisimme myös tapaamassa kaveripiirin uusinta tulokasta. Vain eteisessä nopeasti, ettei pieneen tarttuisi flunssa. Suurempi vaara tosin taisi olla kuumeen siirtymisessä toisinpäin.

Palautuminen on tärkeää

Juoksutreenien vastapainoksi Joose piti itse huolen ruoka- ja nestetankkauksesta. Tällä reissulla Joose pääsi maistamaan ensimmäistä kertaa ukin kuuluisia lihapullia, ja lasista juominenkin alkoi jo sujua.

Raskaiden treenien vastapainoksi huvia tarjosivat sukulaiset, ja välillä saattoi ottaa parvekkeella päiväunet Santeri-sedän kanssa.

Juoksutreenejä

Aamun muskarissa juoksentelun jälkeen hyppäsimme Turun junaan ja kohti mummilaa. Mikä olisikaan parempi sadepäivän viettotapa kuin vetää juoksutreenejä mummilan käytävällä.

Ensin selkä kiinni ulko-oveen, lähtölaskenta (laskijasta riippuen joko yks-kaks-kolme-nyt tai valmiinanne-paikoillanne-hep) ja sitten hillitön tepastus. Yhteislähdöissä Jooselle oli taipumusta vähän varastaa. Äidiltä peritty kilpailuvietti kuulemma.

Paras hoitaja

Alle vuoden ikäiselle symbioottinen suhde yhden tietyn hoitajan kanssa on tärkeää (ainakin guru Keltikangas-Järvisen mukaan). Meidän perheessä se hoitaja olin jo imetyksenkin vuoksi minä. Nyt olen yötä myöten pohtinut kuka Jooselle olisi paras hoitaja tästä eteenpäin. Jos siis suunnitelma A:han (=Joosen päivähoitovastuu siirtyy suoraan äidiltä isälle) tulisikin poikkeamia.

Välillä olisin valmis sysäämään pienen flunssapotilaan oman tahdon ilmaisut ja loputtomat vaatimukset jonkun random kadunmiehen siedettäväksi, välillä kieriskelen syyllisyydessä, kun en vastaa käsitystäni kaiken kestävästä ja joka hetkestä nauttivasta ihanneäidistä. Tylsyyden hetkiä on tullut kotivuoden aikana ennenkin mutta tänä syksynä on vähän jo taistelutahtokin kateissa. Kuvassa eväitä etsintään.

Seinätaidetta

Olohuoneen seinäämme ilmestyi tänään Joosen ensimmäinen taideteos, kun puhelimessa puhuessani käänsin hetkeksi selkäni.

"Älä käännä selkääsi minulle" 2012, lyijykynä maalatulle seinäpinnalle, 27x28 cm, yksityiskokoelma

Elonkerjuuretkellä

Aamupäiväkävely keskuspuistoon tuotti tänään satoa: saimme viljelypalstalla perunaanostavalta mieheltä juttutuokion päätteeksi pussillisen lähiruokaa.

Ulkoilun vaikutuksia tasapainottaaksemme poikkesimme Maunulan ulkoilumajalle munkkikahveille.

Joosesta on tullut viime aikoina oikea herkkuverottaja: niin kauan kuin näkyvillä on jotain hyvää, se on jaettava. Anna, anna, anna!

Disainii

Kotoisat KUI Designitkin bongattiin heti

Designpääkaupungin Designviikon pakkomeno oli Kaapelitehtaan Design Market. Olihan siellä tavaraa, kaikkea ihanaakin, ihanan kalliilla. Ei ostettu mitään.

Joskus katselukin riittää. Nytkin näin monta "höh, miksen itse keksinyt tuota" -juttua, joita hetken aikaa mietin soveltavani kotona. Enkä sitten ikinä muista. Tai saa vaan aikaiseksi, vaikka nyt olis pienet apukädetkin.

Muskaria ja piparia

Joose oli tänään ensimmäistä kertaa muskarissa (ellei Musiikkitalon Maailman Suurinta Muskaria lasketa) ja huokasin helpotuksesta, että päädyimme kokoomustaustaisen riistäjä-Lastenliiton järjestämään vaihtoehtoon. Harmittaisi nimittäin juoksennella Musiikkiopiston käytävillä melkein sadan euron lukukausimaksun edestä. Joose oli siis tap-tap-taputtelua kiinnostuneempi juoksentelusta. Onneksi ryhmässä oli muutama muukin lähes yhtä levoton tapaus.

Juoksentelun jälkeen tulimme kotiin leipomaan pipareita. Onneksi apuna oli Hilda äitinsä kanssa, joten saimme jotain pelleille ja uuniinkin saakka.

Nu vet jag!

Nyt selvisi miksi Joosea ei kiinnosta viikonloppuaamujen piirretyt: Joose on ruotsinkielinen. Buu-klubbenin Bärtil naulitsi Joosen telkkarin eteen piiitkäksi ajaksi seuraamaan eläinasuihin pukeutuneita aikuisia ihmisiä.

Nyt kun tarkemmin ajattelee, niin Joosen omakin puheentuotanto (hissiä ja hauvaa lukuunottamatta) on ollut molemmilla kielillä ymmärrettävissä: nej, hej, mamma, det där...Ja tämä selittää myös miksi meidän tv:n digitaalisiin suosikkeihin on tallennettu Yle Fem. Hej Tomtebon tädit, varatkaa lisää teippiä, nyt me tiedetään mihin dagikseen Joose aikanaan pistetään!

Tilauksessa kuumetta ja itkua

Äiti, onks pakko?

Kun edellisestä flunssakuumeesta ollaan selvitty, niin pistimme tilaukseen uutta ärtyneisyyttä, itkuisuutta ja kuumeilua Twinrix-rokotteen muodossa.

Jooselle on annettu kaikki kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotteet ja kaikkien haittavaikutuksia olemme myös päässeet todistamaan. Kuumeilu on kuitenkin pienempi paha kuin oikeasti vakavan taudin sairastaminen.

Siksi ihmetyttikin uusimman (3/2012) Apteekin hyllyltä -lehden juttu, jonka mukaan valtaosa suomalaislapsista matkustaa ilman riittävää rokotesuojaa. Ehkä tämä on taas merkki mun neuroottisuudesta, mutta ennen matkan varaamista mun oli pakko tsekata maakohtaiset rokotussuositukset ja voiko niitä antaa yksvuotiaalle.

Jotain omaa

Vaikka viime yö oli yhtä niistämistä, Joosen nostelua kainalosta toiseen, tutin korjaamista ja vesipullon ojentamista, mun oli pakko päästä tänään kuubalaisen tanssikurssin aloitustunnille. Se on mun tämän syksyn jotain omaa -harrastus. Viime syksyn ja kevään uinti- ja juoksuharrastuksista oli niin helppo luistaa yhteisen perheajan verukkeella, että mun on pakko sitoutua johonkin tiettyyn aikaan pyörivään harrastukseen. Ja tänäänhän pyöri, pylly nimittäin. Uun, doo, tree! Ilmankosteudeltaan Karibiaa muistuttavassa tanssisalissa ravisteltiin hartioita, keinutettiin lantiota ja pyöritettiin pyllyä. Uuu, kaa, koo! Ajatukset olivat jossain ihan muualla kuin vaipanvaihdossa kun yritin pysyä käännöksissä mukana. Umpari ja umpari! Me gusta!

Afrobeibi ja -mama viime helmikuussa