Kysyjille

Ovatko pojat samannäköisiä...No, ovat ja eivät. Vertaa tästä itse!

Out of town

Herra Helsingin herra poistui viikonloppuna ensimmäistä kertaa kotikaupungistaan ja matkasi junalla mummilaan. Jännittävää kun oli, Joona jaksoi pysytellä (mutsin riemuksi) koko kahden tunnin junamatkan hereillä. Matka kolmestaan poikien kanssa sujui kuitenkin leikkivaunussa ilman suurempia katastrofeja. Varsinkin kun Joosella oli leikkiseurana (omien sanojensa mukaan) tyttökaveri. Varpu-tytön kanssa keskustelu avattiin seuraavasti:
Joose: "Minä olen menossa mummilaan."
Varpu: "Minäkin olen menossa mummilaan."
Joose: "MINÄ olen menossa mummilaan."
Varpu: "MINÄkin olen menossa mummilaan."
Joose: "Minä olen menossa ukkilaan."
Varpu: "Minä olen menossa ukin luo mummilaan."
Mutsista tuntui ettei keskustelu oikein edennyt mutta sehän ei taida olla aina tärkeintä.

Perillä pysyttelimme aika lailla paikoillamme. Onneksi pojat toimivat houkuttimina ja meitä tuli tervehtimään mummilaan koko joukko sukulaisia.

Reippaat isovanhemmat veivät pojat molempina päivinä uuteen Muumi-puistoon ulkoilemaan. "Hattipatit" taisivat olla mieleenpainuvin asia.

Vaikka vanhempien jaettu huomio ei ole saanut Joosea oirehtimaan mustasukkaisesti, muun suvun kohdalla olikin toinen juttu. Huomion keskipisteenä paistattelemaan tottunutta Joosea hieman harmitti, että juuri mitään osaamaton ("Joona ei osaa vielä tapella") pikkuveli sai niin paljon ihailua osakseen.

Oikaisu

"Mutsi on ehkä antanut täällä ymmärtää, et mä olisin aina näin totinen."

 "Todellisuudessa mä olen tosi leppoisa kaveri."

 "Joskus suorastaan vallattoman hauskaa seuraa."

Toinen metsäkerhopäivä

Sängystä kesken unien repäistyn, herkkäitkuisen Joosen ja juuri lähtöhetkellä puklukatastrofin aiheuttaneen Joonan mutsi oli heittää tänä aamuna itse päiväkodin pihassa selälleen makaamaan. Vaikka päivä ei olisi paljon takkuisemmin voinut alkaa, metsäkerhossa ei tarvinnut tänään itkeä.  Eväskeksi oli syöty ja -porkkanasta 1/4, raajat olivat lämpimät ja mutsi selvisi haukuitta. Huomista kerhoa odotetaan jo ihan toisilla mielin.

Joosen kerhoillessa kirvoitti Metrolla mummolaan -laululeikki Joonalta ensimmäisen naurun. Ymmärsi kai että HSL:n kulkuvälineiden päättäreiltäkin on vielä pitkä matka lampsittavaksi mummu/ilaan.

Viikon oivallukset

Joose heräsi iloisena kun olimme menossa illalla nukkumaan. Unipätkän aikana aivot olivat tehneet töitä ja palaset loksahdelleet paikoilleen: "Isi on iso mies. Joose on poikamies."

Mutsi: "Mennään vaunujen kanssa kerhoon."
Joose: "Niin, koska Joona ei jaksa kävellä."

Joona, tuo laiskanpulskea pikkuveli.

Univoitto

Joonan kotiin muuton jälkeen Joose on oppinut nukahtamaan yksin sekä päivä- että yöunille. Tämä on tuonut vanhempien iltoihin merkittävästi "aikuisten keskistä aikaa" kun toisen ei tarvitse leikkiä kuollutta nukkuvaa puolesta tunnista puoleentoista tuntiin.

Unessa joskus jopa yhtä aikaa!

Uskaltaakohan tätä enää lumipostatuksen jälkeen kirjoittaakaan, mutta: Joona on nukkunut tähän saakka yöt hyvin, syöttöväli on ollut parhaimmillaan jopa 5 tuntia, ja keskimäärin 3,5 tuntia.

Pojat nukkuisivat helposti puoli kymmeneenkin, joten tuntuu vähän epäreilulta pakottaa heidät jo nyt aamuihmisten rytmiin ja ulkoilemaan ennen auringon nousua.

Farangissa

Pakkaset jatkuvat, mutta hyvin vuoratuissa vaunuissa Joona teki retken äidin pikkujoululounaalle Farangiin. Kahdeksan ruokalajin lounaasta Joona nukkui seitsemän ensimmäistä ja heräsi sitten loppuajaksi seurustelemaan. Melkein kaksikuinen juttelee jo kovasti ja väläyttää välillä vähän vinoja hymyjä.

Tiistaina annettu rotavirusrokote on tehnyt meidän tyytyväisestä vauvasta (toivottavasti vain hetkellisesti) kätisijän, mutta lounaalla hän oli itse hurmuri ja sylittelijöitä riitti.

Vaikka työkavereiden kuulumisia olikin mukava kuulla, ei kotoa ole kyllä vielä mikään kiire takaisin toimistolle. Arkeen (ja poikien palvelemiseen) on löytynyt hyvä rytmi ja vaikka kädet on koko ajan työtä täynnä, menee aika - kuten mun täti viisaasti totesi - maailman tärkempiin asoihin.

Kamala keikka

Tänään oli Joosen ensimmäinen metsäkerhopäivä. Olin aamun tsempannut Joosea metsäseikkailuretkestä, valmistellut että kettu-repusta löytyisi istuinalusta,varakintaat ja Late Lammas -eväät ja miten kerhotätejä pitää sitten kuunnella ja totella. Mittari näytti miinus kymmentä ja yritin tarkkaan miettiä minkälaiset eväät olisi helpointa syödä ja minkälaisilla käsineillä. Kaikki meni hyvin kunnes päästiin lähtöpaikalle. Joose heittäytyi maahan ja pisti kaikissa valmisteluissa vastaan. Parhaalla kaverilla houkuteltuani sain Jooselle lopulta huomioliivin ja repun päälle ja pojan köydestä kiinni pitäen kävelemään joukon jatkona.

Odottelimme muiden äitien kanssa jonkin aikaa ennen kuin uskalsimme lähteä metsän ohi. Emme kuitenkaan tarpeeksi kauan sillä pääsin todistamaan näkyä, että muu ryhmä meni pitkän matkaa edellä ja Joose itki yksin sydäntä särkevästi kallion alla "äiti tule hakemaan".

Äiti tuli hakemaan kahden tunnin päästä eikä silloin enää itkettänyt. Hoitotäti kyllä kertoi miten menomatka oli hänelle tosi rankka kun kaksivuotias kannettaessa pistää jo niin kovasti vastaan. Vikaa oli myös eväissä ja käsineissä (vuorelliset hanskat, joiden päällä kurakintaat), mutta parannusehdotuksia en saanut. Laululeikeistä Joose oli sentään tykännyt. Ja kävellyt itse takaisin metsästä.

Kun pääsin kotiin kahden itkevän lapsen kanssa, mietin että onko pakko yrittää vielä huomenna. Onko toinen kerta jo helpompi vai hankitaanko tässä nyt ihan turhaan traumoja kaikille?

Lumettoman talven puolesta

Ennen lapsia, ja vielä Joosen vauva-aikanakin, hämmästelin niitä sankarivanhempia, jotka vesisateessakin seisoivat puistoissa. No, nyt seisoskelen itsekin. Vieläpä kiitollisena tästä mustasta talvesta. Kolme talvea jalkakäytäviä vaunuilla aurattuani äitiysvapaani suurin uhkakuva oli jäädä poikien kanssa pakkasen ja lumen vuoksi kotiin nalkkiin. Nyt olemme päässeet ketterästi vaunujen ja seisomalaudan kanssa liikkumaan ja ulos energiaa purkamaan. Oi, jatkukoon lumeton talvi!

Metsäkerhon puput Mörrimetsässä

Listiäiset

Sunnuntaina meillä juhlittiin veljentyttären sanoin "Sepon listiäisiä". Listityn Sepon tilalla meillä asuu nyt Joona Tapio. Nimeä oltiin käytetty kotona jo heti kun siitä päästiin yhteisymmärrykseen, mutta Joose osasi pitää sen salaisuutena ristiäispäivään saakka.

Joose toivotti kaikki vieraat vuorollaan tervetulleiksi ja hoiti isäntänä seurustelun mallikkaasti

Joona seurasi kastetoimitusta tiiviisti

Kylmää vettä?

Isoveljen tärkeä tehtävä oli kuivata mitä pappi kasteli

 

 

Kuvassa laulaa (Joosen sanoin) mummuni mammani

 

Kaikki vieraat lupasivat opettaa Joonalle tulevaisuudessa jonkun taidon

Mutsi keksi juhlapäivänä leipoa vielä yhden kakun

Lelut löydettiin kätköstä...

...ja pehmot saivat kyytiä

Joosen ihastus - (melkein oma) isosisko

Pohjalainen pakanaperinne: kummi heittää kasteveden

Perhepotretti

Isän puolen lähisuku

Mutsin puolen lähisuku

(Paikalle päässeiden) kummien kanssa