Tammikuun alun tiuhahkon bloggaustahdin jälkeen iskivät päällekkäin jonkinlainen kyllästyminen, väsyminen ja ajanpuute. Neljäpäiväisten työviikkojen tunnit eivät tuntuneet riittävän työasioiden pyörittämiseen vaikka koneella istuinkin viimeiseen minuuttiin ennen kuin oli pakko rientää päiväkodille. Muutamaa hassua lasten kanssa yhdessä vietettyä iltatuntia seurasi kotityöpuristus ja seuraavan päivään valmistautuminen. Kaiken surinan jälkeen teki mieli vain rentoutua ja vaihtaa joku sana miehenkin kanssa. Koska olemme vielä puheyhteyksissä, konetta ei tullut senkään vuoksi avattua.
Joitain kirjoitusluonnoksia on talven ajalta vielä tallessa, enkä enää itsekään muista miksen niitä koskaan julkaissut. Ehkä ne arkisuudessaan tuntuivat mitäänsanomattomilta, kun alkuvuodesta tapahtui merkittäviä asioita, joiden nostattamia tunteita kuvaamaan ei löytynyt riittäviä sanoja. Ehkä poikien kasvamisen myötä olen miettinyt myös enemmän yksityisyyteen liittyviä asioita; osaanko varmasti vanhempana arvioida oikein mitä pojat elämästään täällä haluaisivat jakaa - vaikken blogia ole suurelle yleisölle suunnannutkaan.
Olen myös miettinyt kenelle tätä teen ja miksi. Omalle ilmaisulle ei siinä mielessä ole enää ollut niin suurta tarvetta kuin kotiäitiaikoina, onhan päivätyöni on pääasiassa kirjoittamista. Vanhoja kirjoituksia lukiessani sain kuitenkin varmuuden, että tätä jollain tahdilla haluan jatkaa. Kirjoitan tätä blogia edelleenkin itselleni siitä syystä että muistaisin pikkulapsiarjen tapahtumia. Niitä pieniä arkisia juttuja, jotka jollain tapaa sykähdyttävät ja jotka toivon muistavani tästä ajasta. Osan huomaan jo nyt unohtaneeni ilman tätä blogia.
Ps. Kirjoitan mahdollisesti joistain asioista vielä takautuvasti ja julkaisen niitä luonnosasteelle jääneitä kirjoituksia, jotta ne olisivat täällä paremmassa tallessa kuin päässäni.
Jee! Kivaa, että palasit :)
VastaaPoista