Eilen, aivan mun huomaamatta, tuli täyteen vuosi kotiäitiyttä. Tosin ensimmäisen kuukauden siitä sain odotella kotona yksinäni varsinaista äitiytymistä. Näin alkukesästä muistuu hyvin mieleen odotuksen loppuajat, kun kaikki oli jo laitettu valmiiksi meidän elämän mullistavaa tyyppiä varten ja koetin keksimällä keksiä päiviksi järkevää tekemistä, kun töihinkään ei ollut enää menemistä.Töissä ollessani olin ajatellut tekeväni äitiysvapaan kärkeen jonkinlaisen välitilipäätöksen elämästäni. Kehittäväni valokuvat albumeihin ja siivoavani ihan kaikki laatikot ja kaapit. Vauvan kanssa siihen kun ei kuitenkaan olisi aikaa. Tilinpäätökset jäivät odottamaan mahdollista eläkkeellejäämistä mutta siitä huolimatta pääsin aloittamaan uuden elämänvaiheen.
Sanomattakin selvää että tämä vuosi on mennyt nopeasti. Vaikka välillä on toivonutkin jonkun vaiheen tai kehitysaskeleen tapahtuvan nopeammin, välillä on toivonut myös ajan pysähtyvän, että voisi nauttia pidempään niistä ensimmäisistä hymyistä, nauruista, märistä pusuista. Kaikista hienoista kokemuksista nuo pienet asiat ovat olleet niitä vuoden parhaimpia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti