Kamala keikka

Tänään oli Joosen ensimmäinen metsäkerhopäivä. Olin aamun tsempannut Joosea metsäseikkailuretkestä, valmistellut että kettu-repusta löytyisi istuinalusta,varakintaat ja Late Lammas -eväät ja miten kerhotätejä pitää sitten kuunnella ja totella. Mittari näytti miinus kymmentä ja yritin tarkkaan miettiä minkälaiset eväät olisi helpointa syödä ja minkälaisilla käsineillä. Kaikki meni hyvin kunnes päästiin lähtöpaikalle. Joose heittäytyi maahan ja pisti kaikissa valmisteluissa vastaan. Parhaalla kaverilla houkuteltuani sain Jooselle lopulta huomioliivin ja repun päälle ja pojan köydestä kiinni pitäen kävelemään joukon jatkona.

Odottelimme muiden äitien kanssa jonkin aikaa ennen kuin uskalsimme lähteä metsän ohi. Emme kuitenkaan tarpeeksi kauan sillä pääsin todistamaan näkyä, että muu ryhmä meni pitkän matkaa edellä ja Joose itki yksin sydäntä särkevästi kallion alla "äiti tule hakemaan".

Äiti tuli hakemaan kahden tunnin päästä eikä silloin enää itkettänyt. Hoitotäti kyllä kertoi miten menomatka oli hänelle tosi rankka kun kaksivuotias kannettaessa pistää jo niin kovasti vastaan. Vikaa oli myös eväissä ja käsineissä (vuorelliset hanskat, joiden päällä kurakintaat), mutta parannusehdotuksia en saanut. Laululeikeistä Joose oli sentään tykännyt. Ja kävellyt itse takaisin metsästä.

Kun pääsin kotiin kahden itkevän lapsen kanssa, mietin että onko pakko yrittää vielä huomenna. Onko toinen kerta jo helpompi vai hankitaanko tässä nyt ihan turhaan traumoja kaikille?