Matkan tekkoo, matkan tekkoo, matkan tekkoo

Koko päivä meni siis matkaa tehdessä. Lähdimme kotoa yhdeksän maissa ja hotellille Sideen saavuimme vasta kuuden jälkeen. Miten sitä ikinä ajattelikaan, että yksin lentomatkustaminen oli jotenkin rasittavaa? Kun ahtaan tilan jakaa kilmuilevan taaperon ja tämän tarvikkeiden kanssa, kadehtii sitä edessä istuvaa, jonka tarvitsee vain ottaa penkiin kohdistuvat potkut ja moottorin hälventämä väsykitinä kestettäväkseen.

Ei vaan, Joose oli reipas matkustaja. Juoksi koko matkan lentokentän halki 37 portille ja ehti vielä antaa tuntemattomalle kanssamatkustajalle niskahieronnan ennen koneeseen pääsyä. Nousu ja lasku menivät hienosti. Uni vaan ei maistunut varttia pidempään, joten väsy iski kun pääsimme Antalyassa bussin kyytiin.

Riuduttavan matkan jälkeen olo oli hotelliin päästessä epätodellinen. Hotellialue tuntui käsittämättömän suurelta: uima-altaat vain jatkuivat ja jatkuivat ja päivällisbuffa oli jotain uskomatonta (ruoasta on pakko blogata vielä myöhemmin lisää). Jos vanhemmat, niin kyllä oli Joosekin ihmemaassa. Ja ihmemaaksi riitti aluksi jo lasiseinäinen hissi ja uima-altaat ylittävät kaarisillat. Poika on varmasti pähkinöinä kun pääsee uimaan.