Rakas pain in the ass

Tasan vuosi sitten ennen nukkumaan menoa itkin, että voinko ikinä rakastaa sitä tyyppiä, joka tekee mun olon päivä päivältä tukalammaksi eikä tunnu koskaan haluavan tulla ulos mun sisältä. Jokaiseen lasketun ajan jälkeiseen (viiteen!) aamuun olin herännyt pettyneenä, koettanut keksiä kivaa tekemistä ja tarkkailla olisiko mitään merkkejä synnytyksen käynnistymisestä.

Vuosi sitten vietin oikein kivan päivän ystäväni kanssa, ensin pitkällä brunssilla ja sitten Uunisaaressa hiillostaen "Nahkista" auringonotolla ulos. Ehkä "valoa kohti" -houkuttelu tuotti tulosta, sillä seuraavana yönä alkoi kovasti odotettu "Nahkiksen vesishow" ja saimme suunnata Kätilöopistolle. Niin ja siinä vaiheessa kun se pieni olento vihdoin nostettiin mun rinnalle, ei ollut epäilystäkään siitä, pystyisinkö rakastamaan sitä.