9 kuukautta

Joose on tänään ollut yhtä kauan mahan ulko- kuin sisäpuolella. Sen kunniaksi lauloimme pojalle isänsä kanssa duettona onnittelulaulun. Joose katseli meitä hetken aikaa vakavana ja alkoi itkeä. Ensimmäinen ikäkriisi?

Yhdeksänkuinen Joose pysyy aina vaan pidempiä aikoja ilman tukea pystyssä ja päästää jopa harkitusti irti tuesta. Hieman hurjalta vielä näyttää, kun temppu tehdään kävelyvaunun päälle noustuna.

Muuten aika kotona kuluu parhaiten laatikoita ja hyllyjä tyhjentämällä, tavaroita huoneesta toiseen roudaamalla sekä lehtiä (mitä uudempi, sen halutumpi) ja kirjoja (mieluiten paperisivuisia) lukemalla.

Koska kaikkea ei vaan jaksa kieltää, painokkaampi "ei" on varattu seuraaville huveille: kenkien syöminen, kestovaippa-astian kannen löyhyttely, tv-ruudun hakkaaminen kovalla esineellä ja kytkettyjen sähkölaitteiden johdoilla leikkiminen. Lista tulee varmasti jatkumaan, kun Jooselle kertyy lisää senttejä ja ulottuvuutta.

Kun vanhemmat saadaan leikkiin mukaan, hauskinta ovat kurkistusleikit, kävelytys ja hiipimislähestymiset. Onko mitään parempaa olemassa kuin pienen käkätys?